sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

PetExpo 27.4. ja Weet

Messunäyttelyt eivät todellakaan ole suosikkejani. Hirveä hälinä. Ihmiset ihailevat, huutelevat ja kyselevät jatkuvasti (vakkarikysymys lunkasta: "Onko sillä jossain pää?" Ei, tämä yksilö syntyi päättömänä) ja marsut stressaavat.

PetExpon kanssa samaan aikaan on monia muitakin messuja ja messuvieraisiin mahtuu monenmoista kulkijaa, myös niitä joilta on käytöstavat unohtuneet kotiin. Ilmapalloja ei saa tuoda eläinhalleihin, sanoo iso kyltti jokaisella ovella. Silti niitä poksahtelee tasaisin väliajoin marsuosastolla. Eläimiin ei saa koskea ilman lupaa eikä pidä pahastua vaikka lupaa ei saisi, omistaja ei pahuuttaan niin sano vaan siihen on varmasti joku syy. Kiinnioleviin bokseihin ei saa kurkistella omin lupineen. Onnistunee kaikilta, eikö?

On messuilla toki fiksujakin kävijöitä eikä pidä ymmärtää väärin, kysyä saa aina ja kaikille vastailemme parhaan kykymme mukaan. Paras hetki tulla juttelemaan on kuitenkin silloin kun marsut ovat bokseissa :)

Lähdin messuille vain ja ainoastaan tuomareiden takia, koska halusin kuulla heidän kommenttinsa lunkaryoistani. Tuomareina olivat ruotsalaiset Jens Lindgren ja Darren Fieldhouse, pitkisihmisiä ja he ovat nähneet monia hienoja lunkia Ruotsissa. Pelonsekaisin tuntein vein pöydälle omia versiointejani, kyllä sydän hakkasi kun Jens junnuja pitkään ja hartaasti pyöritteli.. Superiloiseksi tulin lopulta kommenteista, Vålnadenille napsahti oikein sertikin! Kehuja saatiin kropasta, tiheydestä ja turkin laadusta. Ainoastaan otsatukasta tuli miinusta ja senkin Jens sanoi olevan ominaista lunkilla tässä iässä.

Scarletin osalta ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä. Se oli onnistunut tyhjentämään vesipulloaan laahusnyyttiin ja oli aivan märkä.. Darren antoi onneksi aikaa kuivatella sitä, mutta enpä siinä ihmetekoihin yltänyt. Serti jäi haaveeksi ja hävetti esittää sellaista marsua..

Tässä vielä päivän tulokset:
Scarlett**: ROP1
Vålnaden: J-ROP1 + serti
Unshaken: J-ROP2 + kuma

Ai niin, taas unohdin. Mukana oli myös ch Apple joka tällä kertaa jäi palkinnotta, veli Owen Glendower vei crestillisistä voiton! Oli kiva nähdä sitäkin :)

Tänään aloitettiin W-poikueen "koulutus" näyttelymarsuiksi, eli kampasin ne laudalla ensimmäistä kertaa. Tästä eteenpäin pyrin käsittelemään ne joka päivä, niin osaavat sitten aikuisina olla fiksusti. Ihan ilman sen suurempia odotuksia kuiskaan, että Wanksta on suurin Nordic-lupaukseni. Sormet ja varpaat ristissä että se pysyy turkissaan siihen asti.

Huomaatteko eron poikasissa? Wankstalla on huomattavasti parempi tiheys ja turkin laatu. Sen turkki on "tanakka" kun taas Waka Wakan on paljon hentoisempi. Wankstalla on hyvät pulisongit ja lupaava otsaturkki. Waka Wakalla taas on suuret tummat äitinsä silmät <3

Wanksta 5 viikkoa
 
Waka Waka 5 viikkoa

Ei kommentteja: