maanantai 9. syyskuuta 2013

Nordic Championship Show 7.-8.9.2013

Vuoden suurin näyttely Nordic järjestettiin tänä vuonna Suomessa. Paikalle saapui yli 200 marsua Suomesta, Ruotsista, Tanskasta ja Venäjältä. Tuomareina olivat brittiläiset Rex Matthews (avoimet + junnujen bis) sekä Jayne Davey (junnut + avointen bis). Lopputuloksissa Suomi jäi hyväksi kakkoseksi kun Ruotsi pokkasi suuren osan ropeista ja bis-sijoista, mutta tärkeintähän ei ole voitto vaan hyvä meininki ja sitä meillä riitti!

Matkaan lähdettiin jo perjantaina. Rannasta nappasin kyytiin Wannabe-marsuja ja pelattiin niin hyvin Tetristä Opelin takaluukulla että mahtui se kasvattajakin mukaan. Perillä Oittaalla vietiin marsut näyttelyhäkkeihin lepäämään ja suunnistettiin mökeille, ilta kului rattoisasti Krantun trimmausoppitunnin parissa! Viileän yön jälkeen Bodomin ranta oli lauantaiaamuna aavemaisen sumuinen kun lähdettiin navetalle valmistautumaan eläintentarkastukseen.

Lauantaina näyttely starttasi lyhytkarvaisilla eli esillä oli pohjoismaiden parhaimmistoa selfeistä, nonselfeistä, karkeakarvaisista ja crestillisistä. Vaikka omat marsuni olivat esiintymisvuorossa vasta sunnuntaina ja lauantai oli "luppoaikaa" päivä kului todella nopeasti ja puuhaa riitti. Jonkin verran ehdin kuvailla, sunnuntaina kamera pysyikin koko päivän kassissa. Laittakaa vinkkiä jos jossain on esillä sunnuntain kuvia, mukana oli upeita pitkiksiä!!

Ärrän ja Xabun häkit
 
Sisääntulo navetan vintille
Pääkäytävä
P.e. golden roan arvostelussa
 
Self blackit
 
Nonself black dutchit
 
Rexejä Ruotsista
 
Amerikan crest saffron (Aniaras)
 
Englannin crest cream (Almond's)
 
Nonself silver argente (Wannabe)

Oittaan kartanossa nautitun illallisen jälkeen istuttiin vielä hetki camping-alueen grillikatoksessa kunnes kömmittiin mökkeihin valmistautumaan seuraavan päivän koitoksiin (jotkut valmistautuivat näkemään kyseenalaisia unia Anssi Kelasta, mutta ei siitä sen enempää.. :D).

Sunnuntain näyttely alkoikin yllättäen lunkajunnuista, joten taas kerran sain pistää töpinäksi valmisteluissa. Ärrän arvostelu meni kokonaan ohi kun valmistelin Xabbua, mutta very good luki kaavakkeessa monta kertaa ja serti sieltä napsahti. (Kiitos Pauliinalle joka esitti Ärrän!) Tuomarin ensimmäinen reaktio Xabbuun oli "oh, he's BIG!" - ai miten niin mun lunkat ovat isoja.. ;D Xabbu sai odotetusti ropin ja sertin ja pääsi junnujen best in show -pöydällekin jossa tosin jäätiin ilman sijoitusta. Titteli tarttui kuitenkin mukaan, NordJV-13 Underground's Xabbu***** :)

Palkintopöytä
 

Kasvattajaluokassa oli mukana 17 kasvattajaa (joku korjaa jos muistan väärin), eli 7 palkittiin. Kaikki eivät mahtuneet samaan aikaan pöydälle joten tuomari tiputti aina ryhmiä sitä mukaa pois kun arvosteli uusia. Lopuksi pöydälle taisi jäädä 9 kasvattajaa, minä lunkineni sain jäädä loppuun asti mikä oli ihan mahtavaa. Lopulta päivän päätteeksi Underground's lunkarya peruaanit palkittiin kasvattajaluokan viidentenä!! JEE! Mieletön fiilis, ensimmäistä kertaa kasvattajaluokassa ja tällainen tulos hurjan kovassa porukassa. Kasvattajaluokan voitto tuli ansaitusti Suomeen Aniaras amerikan cresteille saffroneille. Muut sijat taisivat mennä ruotsalaisille, ainakin upeat Confetti's golden dutchit kiilasivat meidän eteen neljänneksi.

Mia Bring (Confetti's) esitti upean lunkansa avoimessa ja sitä kun kävin hipelöimässä tömähti jalat tiukasti takaisin maan pinnalle. Mikä mieletön tiheys! Mian mielestä tämä kyseinen lunka oli "ihan ok", eli kyllä tässä hommia vielä saa tehdä ennen kuin ruotsalaisille alkaa edes teoreettisesti pärjätä (tai kehtaa samalle viivalle asettua). Jäitä siis hattuun ja nöyrin mielin takaisin kellariin pakertamaan. Toivottavasti seuraavassa Suomen Nordicissa (2017?) ollaan jo pidemmällä.

Nordic oli kaiken kaikkiaan todella onnistunut. Paikka oli mieletön, tunnelma oli loistava ja mukana oli paljon marsuja. Eläintentarkastus sujui todella sutjakkaasti vaikka lauantaina tarkastettavia olikin se pari sataa, meitä oli monta tarkastajaa eikä jonoja syntynyt. Tuomaripöydät olivat suurten ikkunoiden vieressä, luonnonvalo oli mahtava paitsi tuomaroida myös valokuvata.

Ja mitä tulee siihen mielenvikaiseen projektiini, neljä peruaania muutti meille Ixias-marsulasta Ruotsista :) Aivan mahtavia tyyppejä tuntuvat olevan, pitkän matkan jälkeen alkoivat heti mussuttaa heinää ja pellettejä kuin olisivat aina meillä olleetkin! Kaikki ottivat myös Imaverolituksen todella rennosti, ihan eri maata kuin itkupotkuraivarilunkat joilla tuntuu kaikilla olevan krooninen kammo vettä kohtaan. Peruaaneista lisää myöhemmin!

Ihan loistava näyttelyviikonloppu takana, kiitos kaikille! Nyt on takki tyhjänä mutta eiköhän tästä vielä päästä normaaliarkeen kiinni.

4 kommenttia:

sanni kirjoitti...

Onnea hyvistä tuloksista! :)

Jee, arvasin oikein peruaanien kohdalla! :D Mä vähän mietinkin, että olisko just nuo Ixias-peruaanit muuttamassa sun luo kun kasvattajan kotisivuja on tullut seurailtua aina välillä ja sielä luki että olis marsuja muuttamassa Suomeen, just samaan aikaan kun mainitsit blogissa uudesta sivuprojektista ;)

Jannika kirjoitti...

Kiitos :)

Jaaha, sulla oli siis sisäpiirin tietoa! Palkintoa en voi postissa lähettää, mutta laita mailia tulemaan jos haluat karvaisen palkinnon vastaanottaa ;D

AidaD kirjoitti...

No niin sitä pitää! Nyt mulla on hovihankkija pitkispennulle. Mun ihan ihan ihan ensimmäinen rakkaus pitkäkarvaisia kohtaan on nimenomaan peruaani. Sheltie on kaunein, mutta peruaanin luonteen takia tykkään niistä eniten. Että sitten tiedät mihin voit peruaanipennun turkin tuoda tuhottavaksi.

Jannika kirjoitti...

Toivottavasti niitä pikkuperuukkeja riittää monta tuhottavaksi, mulla menee ehkä 10 ekaa pilalle ennen kun ehdin yhteenkään näyttelyyn!