tiistai 23. heinäkuuta 2013

Kompastellen kohti kasvattajanimeä

Ajatus marsujen kasvattamisesta on kytenyt jossain mielen sopukoissa jo melkein vuosikymmenen ajan. Ensin se oli vain mieliteko, ovathan ne poikaset niin söpöjä, mutta törmätessäni ensimmäistä kertaa lunkaryoihin tavoitteellisempi kasvatus alkoi kiinnostaa.

Aloituseläimiä keräilin vuoden 2009 sekä Ruotsista että Suomesta. Siihen aikaan Suomessa oli vielä useampikin lunkakasvattaja. Pitkän odotuksen ja muutaman pettymyksen jälkeen ensimmäinen poikue syntyi toukokuussa 2010. Kasvatukseni ensimmäinen vuosi oli todella vaikea, naaraat eivät tiinehtyneet millään ja jouduin hankkimaan monta uutta marsua Ruotsista ennen kuin homma alkoi kunnolla toimia.

A-poikue 11.5.2010, Underground's Acoustic Shock "Sakke" <3

Vuoden 2011 syksyllä poikueita alkoi vihdoin syntyä onnistuneesti ja riensin heti näyttelyttämään ensimmäisiä ikiomia lunkakasvattejani. Talvi sujui niin hyvin, että tammikuussa ilmoitin Rauman näyttelyyn ensimmäisen kasvattajakatselmointini. Tässä vaiheessa iski silmille pitkiskasvatuksen todellinen luonne, ne perhanathan syövät itse oman turkkinsa!! Katselmointi jäi haaveeksi mutta samaisessa näyttelyssä (sittemmin FI MVA) Innan Frosten oli mm. BIS3 ja siitä se kipinä leimahti.

Underground's Dobby The House-Elf* 31.7.2011


Underground's Kevlarsjäl** 1.3.2012
Kevät oli yhtä juhlaa, poikasia syntyi samaa tahtia kun kannoin ruusukkeita näyttelyistä kotiin. Ensimmäinen suomalainen lunkaryavalio valmistui toukokuussa 2012, seuraavan eteen teinkin sitten vuoden hommia hartiavoimin.. Loppuvuosi 2012 oli poikastentäyteinen, mutta tasossa tapahtui karmea romahdus ja yhtäkkiä marsula olikin täynnä jotain ihan muuta kuin näyttelytasoisia lunkia!

Extrarusetteja, suuntausvirheitä, syötyjä turkkeja, sienihysteriaa.. Kaiken tämän keskeltä sain räävittyä kokoon vihdoin tammikuussa 2013 katselmointiparin. Ensimmäisen katselmoinnin suoritin siis Sastamalassa ja toisen Lempäälässä toukokuussa, olen kokemukselliseti ehkä 4 miljoonaa kertaa rikkaampi kuin vuosi sitten olisin ollut! Sienipölyisestä tuhkasta punainen ässäni Scarlett joka vihdoin käänsi onneni saavuttamalla valionarvon toukokuussa 2013.

Underground's Paradise 2.10.2012
 
FI MVA Underground's Scarlett 27.10.2012

Tämä kaikki johti siihen, että 22.7.2013 minulle myönnettiin SMY:n hyväksymä kasvattajanimi Underground's. Miksi tämä nimi? "Underground (suomeksi maanalainen) on nimitys, jolla kuvataan vaihtoehtoista, valtavirran vastaista, poliittisesti tai kulttuurisesti arveluttavana pidettyä ajattelua ja toimintaa. Underground-ajattelu tai -toiminta ei ole saanut yleistä hyväksyntää ja tunnustusta." ... "Underground on sikäli kuvaava termi, että tavallinen yleisö joutuu harvoin kosketuksiin sen kanssa, ellei ihminen nimenomaan tietoisesti hakeudu sen piiriin ("maan alle"), koska valtamedia ei ole undergroundista juurikaan kiinnostunut. Underground on usein myös synonyymi ilmaisulle vastakulttuuri." (Lähde: Wikipedia)

Jokainen tulkitkoon tavallaan. ;) Lisäksi meidän marsula on ihan fyysisesti under ground. Siis kellarissa.

However, tästä eteenpäin (ja takautuvasti) kaikkien kasvattieni nimen eteen liitetään Underground's. Ja juhlallisin menoin kiitos, tätä on odotettu!

Let the story begin!!

Underground's Xabbu**** 5.4.2013
 
Underground's Äänetön Ärräpää 16.6.2013

Vähän nippelitietoa tähän loppuun: Marsulaan on ennen nimen saamista syntynyt aakkosellinen eli 28 poikuetta joista 4 on ollut ch-teddyjä ja 24 lunkaryoita. Eläviä poikasia on syntynyt yhteensä 66 ja kokonaan kuolleita poikueita on ollut neljä (kaksi ch-teddylle ja kaksi lunkaryalle).

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Fenian Ööt

Quadrophenia "Fenia" synnytti aamutuimaan kolme pientä porsasta. Isänä näilläkin Lillhagas Zmaily joka on ihan mahtava tyyppi ja tekee hienoja poikasia kerta toisensa perään. Näistä tulee varmasti ihan kivannäköisiä, eli jos joku on kiinnostunut näyttelylunkasta niin vinkvink mailia tulemaan ;)

Pakko myöntää, että jouduin taistelemaan itseäni vastaan todella etten nimennyt yhtä poikasta Örnsköldsvikiksi.. :D
 
Öykkäröivä Ötökkä, naaras white/black
 
 
 
Överi Öttiäinen, naaras white/golden
 
 
Ökyrikas Örkki, uros, de white
Mikki Hiiri? :D
 

Oli pakko ottaa Ifa ja Scarlett eri häkkiin (vaikka I vasta eilen tähän laumaan liittyi) kun Ifa omi tuon pienimmäisen pojan vallan omakseen. Siellä se pesi ja "imetti" ihan täysillä toista.. Fenia on vielä vähän hämmentynyt mitä tulikaan tehtyä, mutta innokkaasti ainakin pesee pikkutyyppejä.

Niin hurahti aakkoset ympäri. Tästä eteenpäin pikkulunkat nimetään ihan miten sattuu, eli teemoittain. Joitain "linjakohtaisia" teemoja meillä onkin jo käytössä, kaikki Ifan (Innan Frosten) jälkipolvet saavat Wallander -aiheisia nimiä ja Scarletin poikaset tulevat olemaan jonkin sortin satuhahmoja. Dobbylaisille keksitään jossain vaiheessa jotain Harry Potter teemaa, ehkä Xabun jälkikasvulle aikanaan?

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tortinmäki 20.7.

Tuomareina Katja Kivipuro ja Rita Ribeiro (PT). Lunkajoukkueessa tenavat Xabbu ja Zilvia. Ja kuinkas sitten kävikään..

Katja:
Xabbu** ROP1 + serti + Tuomarin suosikki + Best In Show !!!
Zilvia ROP2 + serti (Vau! Jee!)

Rita:
Xabbu** ROP1 + serti + BIS5
Zilvia ROP2 + kuma

Best in show? Minun? Mitä? Lunkarya?? Voin kertoa, että fiilikset ovat aika huipussaan vielä pitkään! Ensimmäistä kertaa Suomessa lunkarya on näyttelyn paras. Baby-Xabbu teki sen <3 Ritakin sijoitti Xabun BIS-pöydällä viidenneksi, vaikka bissiin kutsuttiin ties miten monta marsua. Nyt Xabbu sai vähintäänkin sellaiset arvostelut jotka sille kuuluvatkin, kannatti jättää Wanksta pois show teamista kun jostain ihmeen syystä tuomarit tuntuivat mieltyvän siihen vaikka Xabbu on paaaljon hienompi. ;D

Zilvia hermostui odottamiseen ja oli ihan adhd-hirviö Katjan arvostelussa. Yllättäen se sai kuitenkin sertin, sottaisesta laahuksestaan huolimatta! Nyt kun saan vielä Almond's marsulan valkaisuvinkit käyttöön niin Zilvia lumoaa Nordicissa kaikki, varokaa vaan.. ;)

Uusiin koteihin lähtivät näyttelyn yhteydessä Ånje, Rumpeli, Niki, Åstrid, Rita sekä Disa (joka kylläkin meni vanhaan kotiinsa). Hyvää jatkoa kaikille <3 Disan vauva Ärrä kasvaa ja kaunistuu koko ajan täällä kotona. Siitä tulee vielä hieno lunka!

Seuraava näyttely on kauan odotettu Nordic, jee! Puolitoista kuukautta aikaa valmistautua. Sinä aikana marsulaan syntyy ainakin Fenian poikue, toivottavasti myös Scarletin! Pikkulunkia odotellessa :)

torstai 11. heinäkuuta 2013

Loppukesän show team

Turkkieläimet Xabbu** 3kk & Zilvia 2,5kk
 
Tämä on oikeasti kammattu ja aseteltu, mutta tukalla on oma tahto! :D
 
Naama-Xabbu
 
Tässä on kesäpuuhani, toistaiseksi vielä valkoinen Zilvia..
 
 
 
Wanksta jäänee show teamista tässä kohtaa pois. Se on parilla viimeisellä pesukerralla onnistunut osuttamaan potkuja niin sopivasti kylkiinsä etten ehkä kehtaa sitä enää näyttelyttää. Toisaalta yksi valkoinen kerrallaan on myös aika maksimi! Zilviaan uppoaa aikaa enemmän kuin nyytittämiseen menisi (sillä ei siis ole nyyttejä vielä), pesu joka kolmas päivä ja siinä välissä "paikallispuhdistusta" päivittäin.
 
Näistä profiilikuvista näkee hieman millainen ero Xabulla ja Zilvialla on tiheydessä. Zilvialla on mielestäni todella hyvä turkinlaatu valkoiseksi ja tiheyskin on ok, mutta Xabbu on ihan omaa luokkaansa..
 
Tikatuista on muuten helppo nähdä onko turkki ehjä: tikki on ja pysyy siellä karvanpäässä vaikka pituutta tuleekin lisää. Jos tikkaus puuttuu turkki on vaurioitunut.
 

Ä-poikueesta kotiin jää Äänetön Ärräpää "Ärrä", Rita on myynnissä. Uusia poikueita odotellessa.. Fenia on ehkä jollain tapaa tiine (en siis yhtään tiedä kuinka pitkällä, se on ollut uroksella vaihtelevasti jo maaliskuusta). Scarletilla oli juuri viikonloppuna kiima joten sitä saa odotella vielä tovin. Kevlarsjäl on asunut viikon verran Vålnadenin kanssa, superkiinnostuksella odotellaan millaisia härpättimiä sieltä syntyy sitten aikanaan!